Arjen ihanuus

Keittiöstä iltaa

2012-01-22T00:23:00.002+02:00

Fyysisesti sijaitsen olohuoneessa, mutta aion kuitenkin jorista hiukan vielä keittiöstämme, koska olohuonetta koristaa tällä hetkellä täysi pyykkiteline sekä kasa lääkäri-rumpali-kumppanini soittovälineitä. Samalla iloitsen myös uudesta kamerasta, sekä mietin sitä elämän kuriositeettia, että inspiraatio kodin kuvaamiseen iskee aina illalla, kun valoa ei ole juuri nimeksikään. Toivottavasti saatte kuitenkin jotain selvää.

Tällä hetkellähän keittiömme on kutakuinkin muuttokuosissaan, ja kaipaisin sinne jotenkin viimeistellympää fiilistä. Tässä siis viralliset "ennen"-kuvat, olkaa hyvä.

Tässä näkyvän sinisen tuolin aion siirtää makuuhuoneeseen toimittamaan yöpöydän virkaa, ja valkoiset (erittäin huterat ja turhan massiiviset) tuolit lentävät kierrätyskeskukseen jahka saamme vain uudet jostain. Myös pöytä kaipaisi ruuvien kiristystä, ja omasta mielestäni myös hiomista ja valkoista maalia pintaansa...

Kaikesta valkoisuusinnostuksestani huolimatta keittiömme alkuperäisten 60-luvun kaapinovien puunsävy näyttää koko ajan vain paremmalta silmääni, kuten olen jo saattanut mainita. Pöytä on kuitenkin sen verran eri sävyä, että sen haluaisin valkoiseksi.

Nyt ikkunassa roikkuvat Hemtexin paneeliverhot, peräisin edellisestä kodistani, mutta kaipaisin tilaan jotain vielä graafisempaa. Kanssaeläjä ei tykännyt ajatuksestani laittaa tänne laskosverho, joten tyytyminen on kai vain sopivan mittaisiin sivuverhoihin. Ensimmäisestä kuvasta nimittäin tarkkasilmäinen huomaa, että täyspitkät eivät oikein istu kaapiston puolelta.
Taulujen sijoituspaikkaa punnitsen vielä keittiön ja makuuhuoneen välillä.

Tulevat verhot voisivat olla jotain tämänhenkistä - mustavalkoista, graafista ja hiukan retroa. Parhaassa tapauksessa samasta kankaasta tehdyillä tyynynpäällisillä tai muulla pienellä voisi luoda kätevän linkin keittiön ja olohuoneen välille. Taustalla oleva kangas on Elloksen Ditte ja tyyny Ferm Livingin - enkä pistäisi Marimekon Kaivosta tehtyjä verhojakaan ollenkaan pahakseni. Vallilan Jaffa taas on miehekkäämmän puoliskoni lemppari, josta ajattelin hänelle yllätykseksi tehdä vaikkapa taulun keittiön seinälle.

Visioni täydentyy vielä pöytäryhmällä, joka siis koostuisi edellisessä keittiöaiheisessa postauksessa mainituista keltaisista muovituoleista, valkoisista pinna-sellaisista sekä valkoiseksi maalatusta nykyisestä pöydästä. Oranssi lamppu, ~~tammiset~~ puun väriset kaapinovet ja (valitettavasti) lattiamatto pysyvät ennallaan. Mielipiteitä?

Valkoisia seiniä ja matkamuistoja

2012-01-14T13:26:00.000+02:00

Pienten asioiden kautta olen viime päivinä löytänyt sisustusmakuni yhdistävän tekijän. Valkoinen. Jos saisin valita, maalaisin lähes kaiken valkoiseksi ja laittaisin vain muutamia lämmittäviä yksityiskohtia puusta, harmaasta ja mustasta. Yksi näistä pienistä asioista oli äitini näkemys siitä, että valkoiset seinät ovat tylsiä, ellei niitä täytä kauniilla asioilla (tässä tapauksessa asioilla, joista hän haluaa päästä eroon muuttaessaan vanhaa huonettani työhuoneekseen).

Minulle kuitenkin valkoiset seinät (ja muutkin valkoiset asiat, kuten huonekalut) edustavat mahdollisuuksia, ikäänkuin tyhjää taulua, jonka voi aina täyttää erilaisilla pienillä, vaihtuvilla yksityiskohdilla. Esimerkiksi näillä Quotable Cardsin postikorteilla, jotka löytyivät joltakin lentokentältä matkalla kotiin vuodenvaihteessa.

Tällä hetkellä kortit piristävät työpöytäni takana olevaa valkoista seinää. Vasemmanpuolimmaista, Eleanor Rooseveltin sitaattia olen jo jopa noudattanut parina päivänä tällä viikolla: keskiviikkona one thing that scares you oli itsensä raahaaminen salille aamulla ennen luentoa, perjantaina varmaankin kesätöiden kyseleminen, ja loppuviikon agendalta löytyy kauan ~~pelätty~~ lykätty essee. Ensi viikolla taas luvassa on kampaajakäynti...

Korttien kera kotiutettu saman sarjan magneetti taas koristaa jääkaappimme ovea. Kuka antiikin Kreikan neroista Plautus ikinä olikin, hänen sitaattinsa tiivistää loistavasti syksyn lähes jokaisen lukioaikaisten ystävien kanssa vietetyn viikonlopun sisällön. Tällä hetkellä se tosin muistuttaa myös niistä asioista, joita haluaisi tehdä, ja jotka ovat luonnollisesti täysin erillään asioista, joita pitäisi tehdä.

Amerikanreissulta tarttui käteen muutakin mustavalkoista: Haitilla paperimassasta ja ranskankielistä tekstiä sisältävästä paperista tehdyt joulukuusen- tai jonkin muun koristeet. Se vähä, mitä niistä maksoin, menee kuulemma haitilaisten auttamiseen, ja kirjainvalikoimasta löytyi sopivasti molemmille täällä asustaville omansa.

Epäselvän kuvan alakulmasta pilkistää jo jonkin seuraavan postauksen aihe; olohuoneen uusi sivupöytä, jonka päältä myös edellisessä tekstissä mainittu pöytälamppu löysi paikkansa. Myös kauan odotettu, ilmeisen huonolla karmalla varustettu kamera pääsee pian vihdoin käyttöön, joten siitäkin lisää myöhemmin tarkempien kuvien muodossa!

Keittiöhaaveita

2012-01-09T11:34:00.003+02:00

Viime kuukausina olemme talouden miespuolisen osan kanssa käyneet ~~pitkiä~~ useasti toistuvia keskusteluja keittiömme tulevasta ilmeestä. Tykkään kovasti siitä, että toinenkin osallistuu sisustusprojektiin edes jonkin huoneen osalta, mutta kommunikointi ei ole aina ihan helppoa sellaisen henkilön kanssa, jonka mielipiteet aiheesta tulevat ulos pääasiassa ilmauksina ihan sama ja EI. Näin esimerkiksi olohuoneen ja keittiön verhojen kanssa.

Keittiön suhteen olemme kuitenkin päässeet jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen siitä, että tyyli tulee olemaan 60-70-lukujen retroa. Idea taisi olla alunperin jopa poikaystävän keksimä ja lähti liikkeelle retrohenkisestä lampunvarjostimesta, jonka saimme hänen isoisänsä mökiltä.

varjostin retroa, jalka Ikeasta

Tähän väliin ajattelin kunnon bloggaajan tapaan lainata itseäni viitaten tähän DIY-pöytälamppuun, joka valmistui vastaavan varjostimen valkoisesta versiosta. Omien postausten lukeminen on joskus näköjään kannattavaa: olin lopulta saanut aikaiseksi vain lupauksen kyseisen lampun esittelemisestä. No, siinä se nyt on.

Palatakseni itse asiaan keittiön pääasiallinen ongelma näyttäisi olevan tuolit ja niiden tyyli, väri ja yhteensopivuuden aste. Itse nimittäin olen haaveillut ruokaryhmästä, jossa erilaiset mutta tyyliltään vastaavat tuolit olisivat sulassa sovussa keskenään yhtenevän värin (valkoinen!) ansiosta. Koneelta löytyneiden inspiraatiokuvien perusteella ajatus on ollut takaraivossa jopa pidempään kuin luulin:

kuva Pinterest

kuva Sanctuary

Vaikka budjettimme ei tietenkään veny (äärimmäistä kuolausta aiheuttaviin) Tolixeihin tai Eameseihin asti, pidän molempien kuvien fiiliksestä ja kokonaisuuden yhteensopivasta eriparisuudesta. Ylemmässä kuvassa koukuttaa varsinkin eri värien ja materiaalien yhdistäminen, alemmassa taas silmään pistää kovasti yllämainitun lampun värinen DSR-yksilö. Toisaalta joka toisessa sisustusblogissa näkyvät pinnatuolitkin houkuttavat suuresti juuri nyt:

kuva Sanctuary

Miehekkäämpi puoliskoni kuitenkin painottaa tyyliä (ja niiden yhdistelyä) enemmän a) mukavuutta ja b) sitä retrohenkisyyttä. Hänen viimeisin ideansa olikin materiaaliksi muovi, jonka luulin tarkoittavan vain yhtä tuolia tämän postauksen toisen kuvan henkeen. Eilen illalla kuulin kuitenkin, että kyseisessä pienessä mielessä olikin pyörinyt kokonainen ryhmällinen muovisia istuimia 70-luvun Askon Amigojen henkeen, ja että vastaavat löytyvät jälleen isoisän varastoista.

Koska 60-luvun tammiviiluisilla ovilla varustettuun keittiöömme ja omaan mukavuudenhaluuni sopisi kuitenkin jättää edes hiukan puuta, ja sain edellämainitun pään jo melkein kääntymään kohti pinnatuoli-innostusta, ajattelin ehdottaa seuraavaa: puinen, valkoiseksi maalattu pöytä (siis nykyisemme pienellä tuunauksella), kaksi valkoista pinnatuolia ja kaksi retro-muovituolia siinä värissä kuin ne Isoisän kätköistä löytyvät. Mitä sanotte?

Uusia tuulia ja pesusieniä

2012-01-08T21:25:00.002+02:00

Uuden vuoden kunniaksi blogin ilme muuttui aikaisempaa mustavalkoisemmaksi ja sen takaa löytyvä henkilö päätti rajata aiheensa tarkemmin oman kotikolon sisustukseen ja muutoksiin. Näin siksi, ettei aihe lipsahda aivan liian laajasti lifestylen puolelle - uskoisin myös, että vuokra-asunnon edullinen sisustaminen olisi lukijallekin hitusen kiinnostavampi kohde kuin köyhäilevän opiskelijan edesottamukset tai ketjuliikkeiden antimista koostuva vaatekaappi. Tulevalle vuodelle en varsinaisesti tehnyt lupauksia (vaikkakin aion salien taas auettua kokeilla radikaalia asiaa nimeltä urheileminen ennen aamuluentoja), joten tämä kuitatkoon sen jokaiseen vuoteen kuuluvan puhtaalta pöydältä aloittamisen.

Oman työpöytäni puhtautta tai siisteyttä koskevaan aiheeseen emme mene nyt, mutta samalta pöydältä löytyy viime päiviä lumifiilistelyn ohessa sulostuttanut asia.

Tämä tuleva sisustusraamattuni ja kanssaeläjän pesusienikirjaksi tituleeraama teos löytyi puoleen hintaan Barns 'n' Noblesilta taannoisella reissulla ja kotiutui noin minuutin harkinnan jälkeen. Kaikkien sisustusblogien äidin, Design*Sponge -saitin luoja ja pääkirjoittaja on koonnut näiden kansien väliin omasta mielestään inspiroivimpia koteja, DIY-vinkkejä ja Before-After-projektikuvia.

Hyvin harvasta kirjasta jaksan lukea esipuheen kokonaisuudessaan, ja sisustuslehdistä jää usein tekstinpätkiä väliin keskittyessä kuviin, mutta tästä olen lukenut tähän mennessä joka sanan. Paitsi koukuttavuudessaan, myös inspiroivuudessaan opus on aivan omaa luokkaansa - suunnittelin blogini uudistusta ja henkiin herättämistä jo ennen Bonneyn esipuheen puoltaväliä. Ei tästä mitään uutta legendaarista design-blogia tule, mutta tajusinpa ainakin alkaa kirjoittaa siitä mikä kiinnostaa niin kirjoittajaa kuin lukijaakin.

Näihin sanoihin, hyvää uutta vuotta ja tervetuloa blogin uudelle aikakaudelle!

Post-Christmas päivityksiä

2011-12-28T17:47:00.001+02:00

Radiohiljaisuuden pahoittelu taitaa olla tällä palstalla jo niin kulunut päivityksen aloitus, että jätän sen suosiolla väliin tällä kertaa. Syiksi voisin tällä kertaa luetella esimerkiksi joulukuun alusta päälle pamahtaneen ainejärjestöhomman, kuudetta viikkoa jatkuvan flunssan tai matkan valmistelun. Sivuutan kuitenkin muut ja keskityn viimeiseen.

Joulu on tällä suunnalla ollut hiukan erilainen tänä vuonna. Kotona jouluiltiin aattoa edeltävänä torstaina ja sitä ennen vielä keskiviikkona vanhempien luona. ~~Tyhmänä~~ Kiireisenä ihmisenä en tajunnut ottaa juurikaan kuvia kotoa, vaikka eipä me sinne juurikaan koristeita laitettu kun kumpikaan ei aattoaan siellä aikonut viettää. Joulusta vihjasivat kuitenkin valot kirpparilta löydetyssä ikkunanpokassa, noin 17 kertaa toistunut piparinleivontasessio kavereiden kanssa sekä lukuisat kynttilät.

Ylläoleva kuvan otti poikaystävän kaveri pitäessään edellämainitulle joulupuuroseuraa aattoaamuna. Pöytäliina on saanut näköjään jäädä paikalleen torstaisen opiskelijapariskunnan jouluaterian jäljiltä. Siihen kuului tänä vuonna itse tehty bataattilaatikko ja tofupihvit. Ruoka oli hyvää, seura melkeimpä vielä parempaa.

bataattilaatikon ohje on napattu täältä, suosittelen lämpimästi!

Bataattilaatikon- ja suklaantäyteisen koti-illan jälkeen nokka kääntyi aatonaaton aamuna kohti Helsinkiä ja muutaman välilaskun kautta eteläistä Floridaa. Yhteensä lähes 20 tunnin matka poltteli istumalihaksia ja pienesti myös toisinaan ituhipiksi itsensä luokittelevan omaatuntoa, mutta onhan tässäkin puolensa. 10 päivää vierähtänee nopeasti auringonpaisteen ja vanhempien luottokortin seurassa.

Oman rakkaan ja oman uuden kodin jättäminen ensimmäisenä jouluna muuton jälkeen oli toki raskasta, mutta en jaksa uskoa, etteikö niitä yhteisiä jouluja tulisi vielä jatkossa. Ensi vuonna onkin sitten hyvä aloittaa omien, yhteisten perinteiden luominen puhtaalta pöydältä, kun on itse ainakin kokenut tällä kertaa täysin erilaisen joululoman.

oli täälläkin onneksi joulukuusi

Uuden alun makua on myös siinä, että pääsin aivan liian monen viikon tauon jälkeen taas treenaamaan: paikallinen sali kuuluu hintaan ja on auki joka päivä joulupäivää lukuunottamatta. Ei tässä nyt päivässä rantakuntoon pääse kaiken sen syömisen jälkeen, mutta toivoa riittää. Kun vain pystyisi välttämään kaikki nämä houkutukset...

siskon 12 donitsia käsittävä laatikko, josta en ole syönyt vielä yhtäkään!

Blogin HD-aikaan siirtyminen koittaa myös varsin pian, kunhan saan uuteen järkkäri-herkkuuni kunnollisen laturin. En mene lupaamaan pyhästi yhtään mitään vielä tässä vaiheessa, mutta toistan jo muutamaan kertaan kuullun ennustuksen tiheämmistä päivityksistä ja paremmista kuvista. Toivottavasti tämä lopettaa myös nämä kaikenkattavat tilanteen pikapäivitys-postaukset ja vie blogin viimein yhtä varsinaista aihetta käsittelevien tekstien aikakauteen. Aamen.

Kameran lisäksi joulupukki toi mm. kolme Iittalan Jars-purnukkaa, olohuoneeseen valkoiset verhot, lisää Iittalan viinilasisarjaa sekä käytännössä kaiken tarvittavan kameraa varten - paitsi laturin. Erehtyminen on toki ymmärrettävää noin vanhalta mieheltä. Toivelistalta löytyy edelleen ainakin valkoiset lakanat, reppu, tolppakorkoiset kengät ja keittiön verhot, mutta niitä taidan toivoa ihan itseltäni joko matkan aikana tai sen jälkeen. Taidankin lopettaa höpinän ja lähteä salin kautta ostoskeskukseen (joka, huomautettakoon, on amerikkalaiseen tapaan noin Turun kokoinen).

Talon omistajien mukaan sen sisältä ei saa laittaa yhtään kuvaa "minnekään facebookiin", mutta eiköhän muutama yksityiskohta tänne blogin puolelle sallita. Ainakin omaan inspiraatiokäyttöön aion ottaa sisustuksesta pari ruutua...

Ennätyksellisen sekavan ja miettimättä kirjoitetun tekstin myötä toivotan mahdollisille lukijoille ihanan rentouttavaa joululomaa!

Uutuuksia sohvanpohjalta

2011-11-23T14:55:00.000+02:00

Bloggausinspikseni näyttää nykyään noudattavan samaa linjaa kuin lukumotivaationi: pysyttelee ensin poissa päiväkausia, mutta sitten tulee jytinällä takaisin. Lisäksi tässä on se, että edellinen ja jälkimmäinen ilmiö sattuvat turhan usein samalle päivälle. Niinkuin esimerkiksi nyt. Mieli tekisi samanaikaisesti lukea tenttikirjaa, kirjoittaa esseetä ja postailla tänne kolmesta eri aiheesta. Saattaa johtua viikonlopusta asti vaivanneesta nuhakuumeesta, jonka varjolla meinasin jo laittaa miehen hakemaan uutta tenttikirjaa. Ehkä kuitenkin vasta huomenna.

Tämänkertaisten blogihiljaisuuden teemaviikkojen aikana on tapahtunut paljon ostostelua, hiukan kodinsisustusta ja runsaasti tulevaisuuden suunnittelua. Olen myös tehnyt läheisesti aloitukseen liittyvän empiirisen havainnon: yksi viikko voi onnistua pelkästään yhden asian osalta. Jos yleinen lukumotivaatio on korkealla, ei takamus nouse kertaakaan penkistä lähteäkseen jumppaan ja lenkki on järjestäen epäonnistunut vaikka sinne jaksaisi lähteäkin. Jos taas harrastaa liikuntaa usein myös silloin kun ei ole pakko, ei tenttikirja 90% varmuudella aukea lainkaan.

Tällä kertaa viikon ensimmäiset päivät ovat sairastamisen takia epäonnistuneet kummankin elämänalueen osalta, mutta toivotaan että loppuviikolle osuisi enemmänkin lukumotivaatiolla kuorrutettuja päiviä. Mutta nyt niihin uusiin juttuihin.

Viikko sitten matkani kulki pitkällisen pohdinnan jälkeen kampaajalle, koska muutama kuukausi sitten viimeksi sakset nähnyt ylikasvanut polkkani ei suostunut enää yhteistyöhön. Tästäkin aiheesta olen tehnyt pitkän linjan empiirisen aineiston perusteella toimivan indikaattorin: jos huonoja hiuspäiviä osuu viikon ajalle enemmän kuin ei-huonoja, on kampaajareissun aika.

Kesällä luotan rohkeuteni riittävän ihan lyhyeen nk. pixie-malliin, mutta tällä kertaa kotiutin lyhyehkön, tasaisesti otsatukasta asti pitenevän mallin. Mahdollisten lukijoiden parhaaksi päätin olla ottamasta kuvaa kuumeisesta, punanenäisestä päästä, mutta esiteltäköön nyt kuva siitä, mihin kampaajareissulla pyrittiin.

Viimeaikaisen ostostelun tavoitteena taas on ollut lähinnä kartuttaa vaatekaapin perusvaatteistoa. Mukaan tarttui viimeksi ensimmäistä kertaa yläasteen jälkeen mustat pillifarkut sekä musta A-linjainen neule ja löysät treenihousut. Alunperin tarkoituksena oli panostaa laatuun perusvaatteiden suhteen, mutta opiskelijabudjettiin vedoten annoin itselleni luvan kiikuttaa nämä kaikki kotiin H&M:ltä. Edes sieltä en tosin suostu ostamaan neuletta, jonka materiaali on pääosin akryyliä.

Talvivaatteet sen sijaan ovat karttuneet noin viikko sitten valmistuneella, mustalla putkihuivilla sekä huuto.netistä ostamallani, vielä noutamatta olevalla harmaalla villakangastakilla. Takkikokoelmani nimittäin kaipasi lyhyttä perustakkia, joka sopisi tyyliltään myös treenihousujen kanssa. Lisäksi se sopii hienosti kutomani huivin kaveriksi.

Sokerina pohjalla esittelen vielä uudet luottokenkäni, jotka kotiutin DinSkosta puoleen hintaan noin minuutin harkinnan jälkeen. Biker-tyyliset popot vaikuttivat aluksi hiukan liian rosoisilta aikaisempaan tyyliini, mutta sittemmin ovat osoittautuneet äärimmäisen hyviksi särmikkyyden loihtijoiksi yhdistettynä muuten tylsähköön asuun. Plussaa vielä säänkestävyydestä sekä villasukkavarasta ja pitävistä kumipohjista talvea ajatellen. Ja vaikka ne eivät aitoa nahkaa olekaan, niin tuntuvat jo nyt vain paranevan kuluessaan!


new love

Canon EOS Rebel T1i 500D + 18-55mm EF-objektiivi

Tarjoiltuani sivullisen tekstimuotoista oksennusta ja sitä ryhdittämään pyrkiviä epätoivoisesti photoshopattuja kännykkäkameraotoksia voinkin ilmoittaa vielä yhden ilouutisen: tilasin toissapäivänä oman järjestelmäkameran! EBaysta löytynyt ihanuus odottaa minua USA:ssa joululomamatkaan asti ja toimii yhdistettynä ylioppilas-, yliopistoonpääsy- ja joululahjana. Perustelen ostosta itselleni myös sillä, että mahdollisen tulevan freelance-toimittajan olisi hyödyllistä hallita myös jokin muu kuvauslaite kuin kännykän kamera (jota sitäkään en ihan täysin hallitse). Ennustan täten myös blogitekstien tiheyden parantuvan huomattavasti vuodenvaihteen jälkeen...

epätarkat kuvat omia, tukkakuva hairfinder.com, kamera allyouneediswhite

Ihana aamu

2011-11-09T11:49:00.001+02:00

Kiireetön herääminen arkena, auringonpaiste olohuoneen ikkunasta, ja keittiössä odottava teepannullinen. Tällaiseen päivän aloitukseen voisi jopa tottua. Täydellisyydestä puuttui oikeastaan vain se, että sen teen keittäjä poistui jo luennolle kello 8.

näkymä parvekkeen ikkunasta

Viis siitä, että naapuri aloitti jälleen akkuporakoneen vingutuksen, tenttikirja tuijottaa lukemattomana pöydän kulmalta ja tukkani kaipaa kipeästi kampaajaa. Nyt ei voi kuin nauttia.

aamiainen

Aamupalaksi appelsiinimehusta tehtyä kaurapuuroa, uusi muki täyteen teetä ja koneelle keräämään lisäinspiraatiota. Kaikki ikkunamme kaipaavat edelleen sopivia verhoja ja sisustus on muutenkin aika vaiheessa, mutta tänään se tuntuu pelkästään mahdollisuudelta toteuttaa itseään. Sisustusjutuista lisää myöhemmin, esiteltävänä olisi esimerkiksi yksi lampputulokas...

näkymä keittiön ikkunasta

Juuri nyt en aio välittää myöskään siitä, että saan luultavasti uuden kameran haltuuni vasta jouluna, mihin asti saan kestää tätä kuvanlaatua. En anna myöskään sen häiritä, etten saanut komistuksestani seuraa edes lounaalle, vaan lounastan tällä kertaa syysauringon ja hyvän sisustuslehden kanssa. Ihanaa päivää!

Happy Halloween!

2011-10-31T20:46:00.000+02:00

Tuli näköjään taas spontaani parin viikon blogihiljaisuus. En tiedä onko huono vai hyväkin asia olla välillä hiljaa, mutta tällä välillä olen mm. tehnyt ensimmäisen tenttini, lukenut toiseen, neulonut itselleni uutta huivia, etsinyt raivoisasti käytettyä järjestelmäkameraa, sekä leikkinyt vähän ainejärjestöaktiivia. Tenttiin on kuitenkin luettu niin ~~ahkerasti~~ epätoivoisesti lähipäivien aikana, että päätin tässä välissä palkita itseni tuottamalla vähän omaakin luettavaa.

Huiviprojekti, lanka Novitan Keloa

Lauantaina kuitenkin päätimme tenttilukemisen lomassa hiukan juhlistaa jenkkien Halloween-viikonloppua. Ei, en raahannut miestäni trick or treat-kierrokselle, vaan otin vihdoin epävirallisena tupaantuliaislahjana meille tulleen, antajan itse kasvattaman kurpitsan käsittelyyn. Ensimmäisen kerran oikean kurpitsan käteen saaneena selasin ensin pari päivää nettisivuja sekä kotimaasta että juhlan alkuperämaasta, mutta kokemus oli silti kohtalaisen pysäyttävä. Tyhjennysprojektia todistaneen miehen ilmeestä päättelin, että tämän työvaiheen jätän ehkä kaikkien parhaaksi kuvaamatta. Voin kuitenkin kertoa että hedelmää siinä oli. Paljon.

Hienoisen kaaoksen laannuttua keittiössä päästiinkin itse jalostuspuuhaan. Kurpitsa on siitä kätevä raaka-aine, että siitä tarvitsee ainakaan tähän aikaan vuodesta heittää hyvin vähän pois. Ensimmäinen tuotos oli tietenkin perinteinen kurpitsapiirakka, jonka ohje lainattiin täältä korvaten luonnollisesti purkkitavara oikealla kurpitsasoseella (n. 4 dl). Sosetta jäi vielä pari desiä esimerkiksi muffinien täytteeksi pakkaseen. Maistamaan kutsutut, paremmin kyseistä kulttuuria tuntevat kaverit tuomitsivat piirakan "ihan oikean makuiseksi". Kuva sopisi esteettisyydeltään paremmin Kotikokki-palstalle, mutta tähänkin pätee se vanha virsi: kuva huono, maku loistava.

Tätä nautittiin vaniljakastikkeen kanssa.

Seuraava sovellus samaisesta hedelmästä olivat paahdetut, suolatut kurpitsansiemenet. Jos edellinen kuva oli epäesteettinen, niin tämä nyt ei ainakaan mennyt ihan kuin Strömsössä. Siemenet nimittäin eivät juurikaan muistuttaneet ulkoiselta habitukseltaan ohjekuvaa vaan lässähtivät epämääräisiksi lastuiksi uunissa. Kahdelle tenttiinlukijalle nämä kuitenkin maistuivat niinkin hyvin, että ehdin juuri ja juuri ottaa kuvan ennenkuin ne katosivat...

Kurpitsansiemen-lastut

Kolmas klassinen tuotos oranssista raaka-aineestani oli tietenkin periamerikkalainen Jack o'lantern eli kurpitsalyhty, joka pääsi kynttilöineen parvekkeelle hymyilemään.

Nyt, kun olen palkinnut itseni jo shoppailulla, jäätelöllä, kameranmetsästyksellä ja blogihetkellä, voinkin palata hymyillen vähintään yhtä leveästi tenttikirjan pariin. Tai ehkä en lupaa mitään siitä hymystä.

Oodi pressopannuille ja muita pieniä iloja

2011-10-14T09:12:00.000+03:00

Tästä voisi muodostua useamminkin toistuva aamurituaali: mies lähtee kahdeksaksi luennolle ja minä käytän pari vapaatuntiani haaveiluun blogeissa ja nettikaupoissa. Aamuaurinko paistaa parvekkeen ikkunasta, vieressä höyryää pannullinen haudutettua teetä ja koneella soi Regina. Ainoa miinus tässä yhtälössä on se, että oikeasti minun pitäisi olla raivoisasti lukemassa ensi viikon tenttiin.

Mutta nyt niihin pressopannuihin. Tässä talossa on kaksin kappalein paitsi työpöytiä, läppäreitä ja maitopurkkeja (toinen laktoositon), myös pressopannuja. Mies kun on vannoutunut teenjuoja, ruudun takana istuja taas ristiriitaisessa riippuvuussuhteessa kahviin (eli useaan kertaan itsensä siitä vieroittaneena palaa kuitenkin kahvinjuojaksi kun tekee mieli). On minullekin pari teesuosikkia jo löytynyt ja tykkään sitä lipitellä viikonloppuaamuina, mutta jotenkin arkiaamuun kaipaa edelleen kahvia. Mikäs sen parempaa, kuin keittää se omin käsin juuri oikean vahvuiseksi pressossa.

Vasemmanpuolimmainen on siis Bodumin Assam-malliston puolen litran teepresso, jonka ostin miehelle synttärilahjaksi tänä vuonna (siksi että se tykkää teestä, mutta myös siksi, että pannu on tolkuttoman suloinen). Oikealla taas niin ikään Bodumin Kenya-kahvipannu, joka kotiutui yllättävän kivaan hintaan edellisiltä Hulluilta Päiviltä. Tämä ei ole maksettu mainos kyseiselle merkille, mutta meillä ainakin molemmat toimineet hyvin. Pieni koko ja säilytettävyys kaapissa työtason sijaan plussaa opiskelijakämpässä.

Viikonloppuna edessä on paitsi sitä raivoisaa tenttilukemista, myös vähän leipomista, virkkailua ja kodin laittoa. Keittiön kaappien 60-luvulta peräisin olevat ovet pitäisi käsitellä pellavaöljyllä (älkää kysykö miksi), tuparilahjana saaduista suppilovahveroista ja kurpitsasta kehittää jotain hyvää, ja saada viimein tehtyä se valkoinen virkattu kori. Vahverot ovat jo käsiteltyinä jääkaapissa sienifocacciaa varten ja lakana revitty ja keritty "lankarullaksi". Ties vaikka saatais tänne verhoja tai työtuolejakin...

Tässä vielä fiilistelyä perjantaiaamuun. Nauttikaa viikonlopusta!

Oma koti

2011-10-13T09:18:00.001+03:00

Pahoittelen pitkää blogihiljaisuutta, joka on johtunut ensiksi muutosta ja sen jälkeen aikaavievästä kotiutumisprosessista. Siinä sivussa on toki yritetty leikkiä opiskelijaa, järjestetty yhtä jos toistakin juhlaa sekä pyritty pitämään mielessä sen sata pientä asiaa, jota koti edelleen kaipaa.

Niin, kodilta se kaikesta sähläyksestä huolimatta alkaa jo hiljalleen tuntua. Allekirjoittanut löytää myös päivittäin itsestään piileviä, hiukan pelottaviakin kotivaimon piirteitä: esimerkiksi viime viikolla sain suurta riemua tunnin kestäneestä keittiönpesuprojektista (uuni, jääkaappi, mikro ja kaikki ulkopinnat saivat tuta pesuaineen ja hinkaussienen voiman). Eilen taas vapaapäivän tenttilukemiseni lomassa ehdin tiskata ja siivota keittiön kahdesti, pestä koneellisen pyykkiä, laittaa edellisen kuivumaan (koska mies ei muistanut), käydä kaupassa sekä pyöräyttää makaronilaatikon valmiiksi miehen tullessa kotiin.

Eilen pohdin myös opintotuen lisäksi sellaista vaimomaista asiaa, kuin olohuoneen verhot. Asuntomme ei nimittäin ole kovin läheisesti vielä tutustunut aiheeseen "sisustus", siitä kun ei ole oikein uskaltanut puhuakaan ennen kuin käytännölliset elämän edellytykset ovat paikoillaan. Nyt kuitenkin jopa miestä on alkanut häiritä verhottomuus, liekö esteettisistä syistä vai vain kaikuisan huoneen takia. Olohuone näyttää tällä hetkellä tältä koristuksenaan edellisestä makuuhuoneestani tuotu matto sekä 20 eurolla irronnut kotimainen (!!!) sohva. Kyllä sinne jo kaksi pientä ihmistä mahtuu käpertymään.

olohuone

Pahoittelen huonolaatuisia kuvia - käytössäni on tällä hetkellä ainoastaan uuden puhelimeni kamera, koska aikaisemmin hyödyntämäni oikea kamera on oikeastaan vanhempieni. Joululahjalistalle taitaa päätyä ainakin laadukas pokkari, ellei jopa digijärkkäri. En kuitenkaan aio ryhtyä yhdeksi niistä amatööreistä, jotka ostavat kalliin järjestelmäkameran kuvatakseen pelkillä perusasetuksilla koiraansa. Jos kyseinen kapine minulle päätyy, aion myös opetella sitä käyttämään. Olen kuitenkin kuullut huhua, että esimerkiksi Sonyn ja Panasonicin valikoimista löytyisi hyvinkin asiallisella tarkkuudella ja muilla järkkärimäisillä ominaisuuksilla varustettuja pokkarikameroita. Nähtäväksi jää...


työtila

Tämän nähtyänne ymmärrätte ehkä osasyyn (heikon kuvamateriaalin lisäksi) inspiraation puutteeseen: työtilamme ei varsinaisesti vielä kutsu luomaan blogihistorian hienoimpia postauksia tai käyttämään tunteja kuvanmuokkaukseen.

Mies halusi ehdottomasti oman pöydän, jonka korkeuden piti hänen pituudestaan johtuen olla säädettävissä vähintään 90 senttiin. Vasemmanpuolimmainen on siis hänen musiikintekovaltakuntansa, josta pulitimme huimat 15 euroa. Oikealla taas näette oman versioni, jossa kone ja tenttikirja odottavat edelleen käyttäjäänsä, ja mapit toimivat lentelevien papereiden väliaikaissijoituksena.

Edellisessä kuvassa pöydällä lojuvan mustareunaisen asemankellon kaveriksi hankimme hiljattain ensimmäisen yhteisen sisustuselementin: kirjamessuilta kotiutetut 30-luvun Suomen Kuvalehdet pääsivät Kodin ykkösen kehyksissä olohuoneen seinää piristämään. Niiden lopullinen paikka on vielä hiukan auki, seiniltämme kun löytyy noin kymmenen asukassukupolven verran ruuveja, nauloja ja taulukoukkuja.

Olohuone-työhuone-kombinaation lisäksi kämppä siis sisältää vielä tilavan keittiön, makuuhuoneen, kylppärin ja vaatehuoneen, sekä rutkasti lisäsäilytystilaa niin keittiössä kuin makuuhuoneessakin. Tavaranhaalijan paratiisi siis, voisi sanoa. Yritin kyllä tosissani jättää kaiken tarpeettoman edelliseen kotiin (se kun sijaitsee edelleen 10 kilometrin päässä), mutta roinaa kertyi silti noin tuplasti sen verran, mitä mies on tähän mennessä tänne kärrännyt. Yhteiselo kuitenkin sujuu myös tavaroiden osalta hienosti, sillä molemmat olivat sattumalta keränneet samaa astiasarjaa ja valinneet saman merkin pyyhkeitä. Nyt yksi keittiön kaapeista on siis täytetty sellaisella määrällä Iittalan Teemaa, jolla kestitsee isommankin porukan ainakin kahvikuppien ja murokulhojen osalta.

Esittelen vielä loppuun yhden kirpputorilöydöksen / tulevan projektin. Tämä tuoli löytyi ekotorilta, kustansi vajaan 10 euroa ja saa pintaansa hiomisen jälkeen valkoisen maalin. Sen kaveriksi olisi tarkoitus löytää vielä muutama muu tuoli, jotka saavat mielelläänkin olla hiukan erilaisia. Selkeä kokonaiskuva säilyy, kun ne kaikki maalataan valkoiseksi.

Tuolin lisäksi valkoinen pensselini himoitsee parvekkeen ovea ja ikkunaa, joita päällystää tällä hetkellä kaunis kiiltävän ruskea, lohkeillut maalipeite. Lupa toki täytyy kysyä vuokranantajilta ja kustannuksista neuvotella, mutta eiköhän tuo onnistu. Aion myös vielä virkata sen kesällä suunnittelemani korin, joka voisi toimia esimerkiksi lattialla pyörivien johtojen kotina. Näistä lisää myöhemmin, nyt tenttikirjan pariin!

Ruokajuttuja

2011-09-28T23:47:00.003+03:00

Tein pari päivää sitten järkyttävän hyvää tofusalaattia (voin jakaa omasta päästä vedetyn reseptinkin jos jotain kiinnostaa), josta tuli mieleen muitakin yksin tai miehen kanssa väännettyjä erikoisempia ruokalajeja. Yleensä tämän parin kokkaamat ateriat koostuvat pitkälti kanasta, ruokakermasta ja tuorepastasta, mutta joskus on kiva vähän panostaa.

Edellisestä tuotoksesta ei tullut kurnivan nälän vuoksi otettua kuvaa, mutta tässä muutamia edellisiä:

soijapihvit, caesarkastike ja kasvisgratiini

Tämä oli erään luennottoman päivän vähähiilihydraattinen lounas "mitä kaapista löytyy"-ajatuksella. Ja hyvää oli! Reseptin muokkasin muistaakseni näistä kahdesta:

Helpot soijapihvit - HS.fi - Ruokaohjeet - Reseptit

Ruokabudjetti 75e/kk: Simppelit soijapihvit

parmesanlastut vuohenjuusto-basilikatahnalla

Tämä alkuruoka taas oli harjoittelua kavereiden kanssa järjestettävälle gourmet-illalliselle, jota ei koskaan tapahtunut. Syynä ei kuitenkaan ollut se, että lastut olisi pitänyt saada vielä taivutettua kananmunakennon avulla kupeiksi...

baked alaska

Oheinen jälkiruoka taas syntyi miehisen osapuolen ahkeran googletuksen tuloksena: mikä voisikaan olla kiehtovampaa, kuin leivos, jonka päällä on paistettua marenkia ja sisällä vielä uunissa käynnin jälkeenkin kylmää jäätelöä ja jäisiä mustikoita..? Hyvää se joka tapauksessa oli.

Tänään teimme vielä poikaystävän kotona lounaaksi soijasuikaleilla täytettyjä tortilloja, mutta seuraavat kokkailut taidetaankin tehdä jo omassa kodissa. Tänään nimittäin käytiin kirjoittamassa virallinen vuokrasopimus ja saatiin avaimet kouraan. Ja eikun muuttamaan!

Olen joutunut viime päivinä useaan otteesen kieltämään itseäni menemästä erinäisiin ihaniin sisustusliikkeisiin, jotta en haalisi liikaa yksittäisiä koriste-esineitä ja tekstiilejä ennen kuin kalusteet ovat paikallaan ja suuret linjat näkyvissä. Kohta kuitenkin saa päästää itsensä irti. Muutto- ja sisustuspuuhista kuvia myöhemmin!

Parantumisia

2011-09-22T18:15:00.001+03:00

Astuin maanantaina kotini ovesta sisään hymyä pidätellen. Kun ensimmäinen elävä olento kissan jälkeen ilmestyi näkökenttään, suusta pääsi riemun kiljahdus: MEILLÄ ON KÄMPPÄ!

Akuutti kämppäkuumeeni parantui siis lopulta lehteen laitetulla vuokra-asunnonhakuilmoituksella (kamalan pitkä sana), joka poiki kymmenkunta soittoa, pari sopivaa asuntoa ja yhden täydellisen. Viimemainittua kävimme katsomassa seuraavana päivänä ja päätös oli sillä selvä: "otamme tämän."

Asunto koostuu 51 neliömetristä parkettilattiaa ja valkoista kiviseinää, ja sijaitsee opiskelun kannalta aivan loistavalla paikalla. Muuttamaan pääsemme jo ensi viikolla! Sanomattakin lienee selvää, että itse opiskelu on tällä viikolla ollut hieman hankalaa sisustusinnostuksen takia. Tämä uusi syndrooma näyttää ulospäin pelkältä laiskottelulta, kun vieressä huutaa lukematon tenttikirja.

tätä olisi pitänyt tehdä

Käytän nyt julkeasti hyväkseni tilaisuuden esitellä tämänvuotinen kalenteriratkaisuni: kun sopivaa ehdokasta ei valmiista kalentereista löytynyt, ostin viivoitetun vihon kirjakuvioidulla kannella ja kirjoitin sivuille päivämäärät ja omat muistilistalaatikot joka viikolle. Tähän mennessä ainakin toiminut hyvin, kun en kalenterilta oikeastaan muuta vaadi kuin tarpeeksi kirjoitustilaa.

... ja tätä tein

Jotta otsikon sanaleikki ei jäisi täysin katteettomaksi, mainitsen vielä sunnuntain iltalenkillä kokemani onnistumishetken. Lenkkeily nimittäin meinasi allekirjoittaneen osalta jäädä rakkaaksi mutta lyhytikäiseksi harrastukseksi, kun jokaisella juoksukerralla joku paikka kropasta otti vastaan. En juuri nyt keksi mitään raivostuttavampaa kuin kuntoilun tietäen, että kunto kestäisi vaikka kroppa ei. Nyt kuitenkin polvitukien hankkimisen ja parin viikon tauon jälkeen homma sujui taas kuin tanssi. Ja sujuuhan meikäläiseltä sekin.

Erilainen perjantai-ilta

2011-09-17T01:43:00.001+03:00

Jos poikaystävä on perjantai-iltana yliopiston riennoissa ja kaverit kuka missäkin (yksi Berliinissä, toinen lukemassa yo-kirjoituksiin, kolmas krapulassa ja loput lähinnä vanhempiensa luona käymässä ympäri maata), saattaisi jonkun olla hankalaa keksiä itselleen mielekästä tekemistä. Itse kävin päivällä ensin mainitun kanssa lounaalla, jonka jälkeen päädyin kahvilan terassille muutaman lukiokaverin kanssa ja ylitin siten parkkiaikani tunnilla (ei sakkoa!).

Hieman myöhemmin kävin valitsemassa itselleni uutta puhelinta sekä sovittelemassa erinäisiä (ihania) tolppakorkoisia kenkiä. Mitään konkreettista ei reissulta tarttunut mukaan (johtuen ehkä eilisen ankarasta pankkikortinvingutuksesta), mutta mukavaa puuhaa molemmat.

Myöhempi ilta kuluikin sitten saunan, punaviinin, suklaan ja lookbookien parissa. Huomattavasti kukkaroystävällisempää tekemistä kuin esimerkiksi oikea shoppailu tai baareissa istuminen. Ei sillä ettenkö pitäisi myös kyseisistä aktiviteeteista.

Yhteenvetona todettakoon, että ilta kasvatti paitsi taitoa olla yksin, myös hinkuani tiettyjä vaatekappaleita ja kenkiä kohtaan. Minä ja vaatekaappini olisimme onnellisempia esimerkiksi kuvien kaltaisilla nilkkureilla ja sinisellä parka-takilla varustettuna. Jotta tämä postaus ei olisi keskittynyt vain allekirjoittaneen itsensä ylistämiseen, kuvitin tekstin alkuosan ehkä ensimmäisellä ja surkeasti epäonnistuneella asu-/omakuvallani. Vinkkinä: älä yritä ottaa kuvaa yksin huoneessasi, keinovalon alla pöydälle asetetun kameran itselaukaisimella.

Kuvat Brandos ja Zara

Sataa sataa ropisee

2011-09-17T01:04:00.002+03:00

Viikkoni ei suinkaan ole ollut opiskelun- tai kiireentäyteinen, vaan siihen on kuulunut lähinnä laiskottelua ja sateen ihmettelyä. Jälkimmäistä kummallisuutta kotiseutuni onkin saanut kokea kunnioitettavan määrän. Aluksi päivittäinen kaatosade otti päähän ja sai allekirjoittaneen pelkäämään jopa tekonahkanilkkuriensa puolesta, mutta tiistaina keksin ratkaisun pulmaan.

Ta-daa. Siinä ne nyt ovat, sadepäivieni uusi ilo a.k.a. Dinskosta kotiutuneet kumisaappaat. Kuvassa oheistamineina H&M:n harmaat ribbisukkahousut ja villasukat à la oma isoäiti. Tässä vielä valmistajan kuva kyseisistä yksilöistä:

Näillä onkin tarkasta ostohetkestä asti tassuteltu varpaat kuivina paikassa kuin paikassa, sillä vähemmän tarkasti katsoessa niitä saattaa erehtyä luulemaan tavallisiksi nilkkureiksi. Sadepäivien tyylin täydensi joululahjaksi saatu Marimekon ihana sateenvarjo. Kiitokset kummitädille siitä.

Näiden kanssa on hyvä nauttia materialististen ilojen ja lapsenomaisen kumisaapasinnostuksen ohella siitä, että kaipaamani syksy taitaa viimein olla täällä. Pili-pili-pom vaan teillekin.

Kesä-ähky

2011-09-12T00:07:00.006+03:00

Jos minulta kysytään, mikä on lempivuodenaikani, vastaan ensin "kesä, koska silloin on lämmintä", mutta sitten lisään, että pidän myös syksystä. Ja keväästä ja talvesta. Vuorokaudenajoista puhuttaessa tehtävä on huomattavasti helpompi: tiedän ainakin, etten ole solullanikaan aamuihminen. Sen sijaan odotan jokaista vuodenaikaa yhtä paljon ja elän niiden hyviä puolia täysillä. Kesällä otan aurinkoa ja syön paljon jäätelöä, syksyllä pukeudun villaneuleisiin ja juon kaakaota tv:n ääressä, talvella neulon lapasia ja pipoja ja leikin lumella, ja keväällä otan aina yhtä suurella ilolla pikkukengät käyttöön.

Tulin siis siihen tulokseen, että kesä-, talvi- tai syksyihmisen sijaan olen vuodenaikaihminen. Sellainen, joka pitää kaikista vuodenajoista ja tarvitsee niiden tuomaa vaihtelua.

Kaikessa tässä pohjustuksessa avainsana on vaihtelu. Vaikka kesällä kuinka on kivaa, en enää tässä vaiheessa jaksa innostua lämpimistä päivistä ja paahtavasta auringosta, vaan kaipaan syksyn kirpeää viileyttä. En halua enää kokea olevani velvoitettu nauttimaan viimeisistä lämpimistä päivistä ulkona, kun istuisin mieluummin sisällä hyvän kirjan ääressä juomassa teetä. Otsikon korvia hivelevä sanantekele yrittää ilmentää juuri tätä tunnetilaa. Kaiken "kivan" pitäisi loppua aikanaan.

Syksykaipuulleni on syvällisen pohdinnan lisäksi myös täysin käytännöllinen selitys. Kesäisen lämpimät päivät nimittäin tuottavat ylitsepääsemättömiä pukeutumisvaikeuksia: aamulla elohopea on niin alhaalla, ettei ilman kaulahuivia ja pitkiä housuja selviä, mutta iltapäivällä parinkymmenen asteen lämmössä ja auringonpaisteessa tulee shortseja ikävä. Jos ei halua palella aamulla tai illalla, eikä toisaalta hikoilla iltapäivästä, pitäisikö sitten pakata laukkuun kokonaan toinen vaatekerta? Ei innosta.

Minä kun haluaisin jo pukeutua Chloén tyyliin neuleeseen ja harmaisiin ribbisukkahousuihin (jollaiset ostin juuri),

käyttää ihania, nahkaisia nilkkureita (Bianco),

verhota itseni lämpimällä palmikkoneuleella (Topshop),

tai kutoa itselleni Vilan tyylisen neuleponchon ja kääriytyä siihen katsomaan pimenevää iltaa. Miksi minun ei sitten anneta tehdä niin? Sen sijaan minulle kerrotaan, miten minun täytyy nauttia lämmöstä tai iloita siitä, kun jalat hikoilevat ribbisukkahousujen ja ballerinakenkien alla.

Tällä kertaa kuitenkin syysflunssani iski oikeaan aikaan: vaikka jouduin jäämään pois kiinnostavilta luennoilta, sain loistavan tekosyyn kääriytyä sohvanpohjalle torkkupeitto päällä lukemaan sisustuslehtiä!

Kotijuttuja

2011-09-09T00:14:00.003+03:00

Ennen kuin alan intoilla uudesta kodista (kävin tänään katsomassa erittäin lupaavaa kämppää, johon meillä on ihan oikeasti mahdollisuuksia!), esittelen muutaman yksityiskohdan nykyisestä huoneestani. Ainakin nämä jutut lähtevät mukaan, ja luultavasti uuteen sisustukseenkin eksyy jotain samantyylistä.

Lähes kaikki kuvissa näkyvä lahjoiksi saatua tai muuten jostain perittyä, joten en tarkkaan tiedä mistä ovat peräisin. Tunnistanette kuitenkin Ikean hyllyt ja Marimekon Skoolit.

Edit: Hyvä etten intoillut - taas meni nimittäin täydellinen kämppä alta. Tämä alkaa jo syödä sisustusinnostustakin, vaikka ostin juuri uusimman Dekon ja Divaanin...

Seuraava projekti

2011-09-06T10:14:00.003+03:00

Bongasin Deko-lehdestä näiden ihanien lakanasta virkattujen korien ohjeen, joka oli vielä hetki sitten myös lehden nettisivuilla, mutta eipä ole enää. Onneksi sain kuitenkin pelastettua kuvan:

Näitä aion tehdä heti, kun saan käsiini 1) vanhan lakanan, 2) muhkean 9-koon virkkuukoukun ja 3) tarpeeksi aikaa. Haasteena tässä on vain saada nuo kaikki samaan aikaan (esimerkiksi nyt olisi aikaa, mutta en omista vielä kohtaa 2).

Pesän-, tyylin- ja bloginrakennusta

2011-09-05T22:24:00.005+03:00

Jokasyksyinen uudistusvimma (tiedättehän - pakottava tarve saada uudet kengät, uusi neule tai ”jotain kivaa ja motivoivaa työpöydälle”) purkautui omalla kohdallani tällä kertaa suurina suunnitelmina. Jotkut niistä jäivät suunnitelmiksi, jotkut puolitiehen ja jotkut ovat oikeasti toteutumassa.

Esimerkki puolitiehen jääneistä: beiget shortsit. Ostin liian isot shortsit, purin ne kappaleiksi ja aloin tehdä niistä korkeavyötäröisiä, hyvin istuvia yksilöitä itselleni. Tältä ne näyttivät viikko sitten ja näyttävät edelleen, mutta ainakin herättävät tekijässään suurta ylpeyttä kun joskus valmistuvat.

Kyllä, olen siis ihminen jonka suunnitelmat toimivat toisinaan toteutusta paremmin. Mutta joskus suunnittelu ja haaveilu on myös toteutusta hauskempaa - esimerkiksi sisustuslehtien ja -blogien selaaminen on usein hauskempaa kun ei ajattele, ettei se uusi valkoinen sohvakalusto välttämättä istu opiskelijabudjettiin. Sama pätee muotilehtien tutkimiseen ajatuksena uudistaa tyylinsä tältä istumalta.

Uudistuksia sekä toteutuneita unelmia ja suunnitelmia on kuitenkin luvassa: yliopisto-opiskelun aloittelun lisäksi etsin uutta asuntoa. Etsintä on toki mukavaa, kun tietää saavansa kohta asua rakkaan ihmisen kanssa, mutta lisäpotkua esittelyissä juokseminen saa hiljattain puhjenneesta sisustusinnostuksesta. Viimeksi mainittu kuuluu yleisen uudistusvimman lieveilmiöihin, ja on ehkä syynä myös siihen, miksi niin kovin moni hakemistamme asunnoista sijaitsee ihanassa 20-luvun talossa leveine ikkunalautoineen...

Lukemanne blogi käy myös esimerkikiksi suunnitelmasta, joka toteutuu - ehkä myöhemmin kuin oli tarkoitus, mutta toteutuu kuitenkin. Tämänkin aloitustekstin olen kirjoittanut kolmesti, enkä pelkästään itsekritiikin vuoksi vaan myös siksi, että se sisälsi nyt jo vanhentunutta tietoa. Toteutan siis puhkikulunutta sanontaa, jota tuskin tarvitsee mainitakaan, ja lasken sen varaan, että opin myöhemmin kirjoittamaan paremmin ja yleisesti toteuttamaan asioita. Sitä kun tarvitaan toiveammatissani, joka toivottavasti ei jää suunnitelmaksi.