Sain
Reelinki-blogin Terhiltä tunnustuksen, joka on tarkoitettu pienille (alle 200 lukijaa) blogeille. Kiitokset tästä, ja hienoa että tämäkin on huomattu vaikka alittaa lukijamäärältään tuon rajankin vielä kirkkaasti! Terhi kirjoittaa blogistani seuraavasti:
"60 luvun tyylillä pienellä budjetilla. Hieno tulokas."
 |
| kuva Ferm Living |
Tunnustukseen kuului myös haaste: kerro itsestäsi 8 asiaa, joita lukijat eivät vielä tiedä. Noh, en tiedä kuinka moni lukijaksi itsensä luokitteleva on tätä seurannut alusta asti, mutta aloitan kuitenkin perusasioista.
1. Olen 19-vuotias, vuoden 2011 ylioppilas ja opiskelen tällä hetkellä valtio-oppia.
2. Haaveilen toimittajan (mahdollisesti sisustus-sellaisen) urasta, 60-luvun lipastosta (tämän jo tiesittekin), sekä salaa kaikista noista Eamesin tuoleista. Pysytään kuitenkin siinä pienessä budjetissa, kun se tunnustuksessakin mainitaan...
 |
| kuva omasta köökistä |
3. Pidän sisustamisen ja käsitöiden ohella leipomisesta ja ruoanlaitosta. Tämä pinaattipiirakka syntyi eräisiin illanistujaisiin, ja monena iltana olen kaupassa käynnin sijaan leiponut itse aamiaissämpylöitä.
4. Olen myös soittanut useampaa instrumenttia sekä laulanut kuorossa. Tänä keväänä suoritan tutkinnon poikkihuilulla, jonka jälkeen aion jättää tämän harrastuksen ainakin väliaikaisesti. Jotta en vaikuttaisi liikaa itseriittoiselta moniosaajalta, mainittakoon, että kuvataiteellinen lahjakkuus puuttuu tästä osoitteesta aivan totaalisesti.
 |
| kuva Seventeendoors |
5. Jos joskus hankin oman asunnon (toivottavasti en kuitenkaan yksin), se tulee olemaan 20-, 30- tai 40-luvun kivitalosta. Tämä siksi, että rakastan niitä korkeita ikkunoita, leveitä ikkunalautoja ja lautalattioita. Ah.
6. Pidin ennen muuttoa paljon romanttisemmasta tyylistä - tiedättehän, jokunen vuosi sitten pinnalle tulleesta shabby chic -suunnasta kuluneilla valkoisilla pinnoilla ja hempeillä teksteillä - mutta sittemmin maku muuttui modernimpaan ja toisaalta retrompaan suuntaan. Kaksi viimeksi mainittua eivät mielestäni suinkaan sulje toisiaan pois, ja toisinaan samaan tilaan sopii myös pieni ripaus romanttisuutta. Makuuhuoneeseen tulee ehkä jopa muutama ripaus, kuten tämä etelänmatkalta ostettu hattu.
7. En osaa pitää huonekasveja hengissä. Vielä kotona asuessani sain jopa rönsyliljan - joka lukemani mukaan on yksi kaikkein vähiten huomiota vaativista viherkasveista - kellastumaan ja huutamaan apua. Tällä hetkellä ikkunallamme asuu pakasterasiaan sijoitettu mini-tuija, joka kuivahti pystyyn palveltuaan pari viikkoa joulukuusena.
8. Vaikka pidän itseäni suhteellisen siistinä ihmisenä, työpöytäni on neljä päivää viidestä sen verran kaoottinen, ettei sitä voi täällä esitellä. Meidän tilan voi hyvin pitää siistinä, mutta minun alueen raivaaminen onkin sitten hankalampaa.
Eikä tässä vielä kaikki - haasteen toinen osa kuuluu näin: mainitse 5 seuraamaasi pientä (alle 200 lukijaa) blogia. Nettiselaimeni blogit-välilehtikansio ei enää mahdu edes aukeamaan kerralla, joten missio tsekkaa kaikkien lukijamäärä ja etsi viisi pienintä oli hieman haastava. Lisäksi suurin osa seuraamistani blogeista on hyvin suosittuja ja joukkoon mahtuu myös ulkomaisia sivuja. Muutaman kuitenkin onnistuin löytämään, vaikkakin kaikki näistä ovat lukijamäärältään suurempia kuin omani.
1.
Pihkala - nuoren sisustusammattilaisen kauniisti sisustama, valkoinen koti
2.
Seventeendoors - ruotsalaisnaisen ylläpitämä inspiraatioblogi täynnä kauniita valkoisia koteja
3.
Hanna's Room - tukholmalaisen stylistin näkemyksiä sisustuksesta, muodista ja kaikesta muusta
4.
Kotoilua - ensimmäisiä seuraamiani blogeja; modeni koti täynnä ihania, luovia yksityiskohtia
5.
The Amoeba World - hyvän ystäväni blogi, jossa esitellään taitaen tehtyjä grafiikoita, tauluja ja myös valokuvia
Och översättningen för Seventeendoors och Hanna's Room:
Den här var en bekännelse och en utmaning för lilla bloggar (mindre än 200 läsare), där man måste avslöja 8 saker som läsare inte vet om bloggaren, och sen nominera 5 fina, lilla bloggar som dom själv följer. Förlåt mig för den sorgliga översättningen!