Oma koti

Pahoittelen pitkää blogihiljaisuutta, joka on johtunut ensiksi muutosta ja sen jälkeen aikaavievästä kotiutumisprosessista. Siinä sivussa on toki yritetty leikkiä opiskelijaa, järjestetty yhtä jos toistakin juhlaa sekä pyritty pitämään mielessä sen sata pientä asiaa, jota koti edelleen kaipaa.

Niin, kodilta se kaikesta sähläyksestä huolimatta alkaa jo hiljalleen tuntua. Allekirjoittanut löytää myös päivittäin itsestään piileviä, hiukan pelottaviakin kotivaimon piirteitä: esimerkiksi viime viikolla sain suurta riemua tunnin kestäneestä keittiönpesuprojektista (uuni, jääkaappi, mikro ja kaikki ulkopinnat saivat tuta pesuaineen ja hinkaussienen voiman). Eilen taas vapaapäivän tenttilukemiseni lomassa ehdin tiskata ja siivota keittiön kahdesti, pestä koneellisen pyykkiä, laittaa edellisen kuivumaan (koska mies ei muistanut), käydä kaupassa sekä pyöräyttää makaronilaatikon valmiiksi miehen tullessa kotiin.

Eilen pohdin myös opintotuen lisäksi sellaista vaimomaista asiaa, kuin olohuoneen verhot. Asuntomme ei nimittäin ole kovin läheisesti vielä tutustunut aiheeseen "sisustus", siitä kun ei ole oikein uskaltanut puhuakaan ennen kuin käytännölliset elämän edellytykset ovat paikoillaan. Nyt kuitenkin jopa miestä on alkanut häiritä verhottomuus, liekö esteettisistä syistä vai vain kaikuisan huoneen takia. Olohuone näyttää tällä hetkellä tältä koristuksenaan edellisestä makuuhuoneestani tuotu matto sekä 20 eurolla irronnut kotimainen (!!!) sohva. Kyllä sinne jo kaksi pientä ihmistä mahtuu käpertymään.

olohuone

Pahoittelen huonolaatuisia kuvia - käytössäni on tällä hetkellä ainoastaan uuden puhelimeni kamera, koska aikaisemmin hyödyntämäni oikea kamera on oikeastaan vanhempieni. Joululahjalistalle taitaa päätyä ainakin laadukas pokkari, ellei jopa digijärkkäri. En kuitenkaan aio ryhtyä yhdeksi niistä amatööreistä, jotka ostavat kalliin järjestelmäkameran kuvatakseen pelkillä perusasetuksilla koiraansa. Jos kyseinen kapine minulle päätyy, aion myös opetella sitä käyttämään. Olen kuitenkin kuullut huhua, että esimerkiksi Sonyn ja Panasonicin valikoimista löytyisi hyvinkin asiallisella tarkkuudella ja muilla järkkärimäisillä ominaisuuksilla varustettuja pokkarikameroita. Nähtäväksi jää...

 

työtila

Tämän nähtyänne ymmärrätte ehkä osasyyn (heikon kuvamateriaalin lisäksi) inspiraation puutteeseen: työtilamme ei varsinaisesti vielä kutsu luomaan blogihistorian hienoimpia postauksia tai käyttämään tunteja kuvanmuokkaukseen.

Mies halusi ehdottomasti oman pöydän, jonka korkeuden piti hänen pituudestaan johtuen olla säädettävissä vähintään 90 senttiin. Vasemmanpuolimmainen on siis hänen musiikintekovaltakuntansa, josta pulitimme huimat 15 euroa. Oikealla taas näette oman versioni, jossa kone ja tenttikirja odottavat edelleen käyttäjäänsä, ja mapit toimivat lentelevien papereiden väliaikaissijoituksena.

Edellisessä kuvassa pöydällä lojuvan mustareunaisen asemankellon kaveriksi hankimme hiljattain ensimmäisen yhteisen sisustuselementin: kirjamessuilta kotiutetut 30-luvun Suomen Kuvalehdet pääsivät Kodin ykkösen kehyksissä olohuoneen seinää piristämään. Niiden lopullinen paikka on vielä hiukan auki, seiniltämme kun löytyy noin kymmenen asukassukupolven verran ruuveja, nauloja ja taulukoukkuja.


Olohuone-työhuone-kombinaation lisäksi kämppä siis sisältää vielä tilavan keittiön, makuuhuoneen, kylppärin ja vaatehuoneen, sekä rutkasti lisäsäilytystilaa niin keittiössä kuin makuuhuoneessakin. Tavaranhaalijan paratiisi siis, voisi sanoa. Yritin kyllä tosissani jättää kaiken tarpeettoman edelliseen kotiin (se kun sijaitsee edelleen 10 kilometrin päässä), mutta roinaa kertyi silti noin tuplasti sen verran, mitä mies on tähän mennessä tänne kärrännyt. Yhteiselo kuitenkin sujuu myös tavaroiden osalta hienosti, sillä molemmat olivat sattumalta keränneet samaa astiasarjaa ja valinneet saman merkin pyyhkeitä. Nyt yksi keittiön kaapeista on siis täytetty sellaisella määrällä Iittalan Teemaa, jolla kestitsee isommankin porukan ainakin kahvikuppien ja murokulhojen osalta.

Esittelen vielä loppuun yhden kirpputorilöydöksen / tulevan projektin. Tämä tuoli löytyi ekotorilta, kustansi vajaan 10 euroa ja saa pintaansa hiomisen jälkeen valkoisen maalin. Sen kaveriksi olisi tarkoitus löytää vielä muutama muu tuoli, jotka saavat mielelläänkin olla hiukan erilaisia. Selkeä kokonaiskuva säilyy, kun ne kaikki maalataan valkoiseksi.

Tuolin lisäksi valkoinen pensselini himoitsee parvekkeen ovea ja ikkunaa, joita päällystää tällä hetkellä kaunis kiiltävän ruskea, lohkeillut maalipeite. Lupa toki täytyy kysyä vuokranantajilta ja kustannuksista neuvotella, mutta eiköhän tuo onnistu. Aion myös vielä virkata sen kesällä suunnittelemani korin, joka voisi toimia esimerkiksi lattialla pyörivien johtojen kotina. Näistä lisää myöhemmin, nyt tenttikirjan pariin!